Jos minulta olisi joku tullut kysymään, mitä hevoskuiskaus tarkoittaa vuosi sitten, olisin luultavasti vastannut jotakin tämän tyylistä- ‘’Hevoskuiskaus on taito, jotka vain harvat osaavat. Se on taikuutta hevosen ja ihmisen välillä, johon tarvitaan yliluonnollisia lahjoja’’.

0 Comments
Pari viikkoa sitten sain muistutuksen kädestä syöttämisen haittapuolista, kun islanninhevonen, Hektor nappasi kevyesti taskustani kiinni. Muutaman kuukauden ajan olen kyseisen hevosen kanssa melkein päivittäin viettänyt aikaa, eikä hän ikinä ole hampailla ottanut kiinni, vaikka kovasti nameja aina etsiskelee. Yksi kerta riitti tekemään päätöksen kädestä syöttämisen lopettamisen puolesta. En aijo olla se ihminen, jolta hevonen oppii näykkimisen, varsinkaan kun kyseessä ei ole oma hevonen. Hektor. Viime postauksessa kerroin teille enemmän tai vähemmän Uudesta-Seelannista ja ennen kaikkea farmista, jossa pääsin aikaa viettämään. Käykää ihmeessä lukemassa, jos ei oo ennen lampaiden paimennus tullut tutuksi. Tänään ajattelin kumminkin kertoa mun työstä ratsastuksenopettajana, pienellä yksityisellä tallilla, missäs muualla kuin Uudessa-Seelannissa. Kuvassa vasemmalta oikealle Rusty, Tilly, Buddy ja takana Merlyn.
|
Täällä bloggaa 24- vuotias elämän yrittäjä.
|