Viime postauksessa kerroin teille enemmän tai vähemmän Uudesta-Seelannista ja ennen kaikkea farmista, jossa pääsin aikaa viettämään. Käykää ihmeessä lukemassa, jos ei oo ennen lampaiden paimennus tullut tutuksi. Tänään ajattelin kumminkin kertoa mun työstä ratsastuksenopettajana, pienellä yksityisellä tallilla, missäs muualla kuin Uudessa-Seelannissa. Kuvassa vasemmalta oikealle Rusty, Tilly, Buddy ja takana Merlyn.
Rauliko naisen nimi? Onhan se, piti ihan tarkistaa. Pahaa aavistamattomina lähdettiin metsään sunnuntaina 9 hengen vaellusryhmän kanssa. Ryhmästä 8 oli täysin aloittelijoita. Katastrofin ainekset siis kasassa, jihuu! Jännitys laukesi kyllä heti, kun päästiin metsään. Nämä amatöörit nimittäin kuuluivat ryhmään ‘’ikinä en ole hevosen selässä ollut, mutta nopea olen oppimaan.'' Se on ihan mahtava tunne, kun jengi pienen opastuksen jälkeen kipuaa itse hevosen selkään, asentaa jalustimia ja jolkottaa menemään tukka hulmuten. Olen 23 vuotias maailmankansalainen täältä Etelä-Suomesta, Helsingistä. 19 vuotiaana lähdin Australiaan working-holiday viisumilla ja sen jälkeen asuinmaana onkin ollut muun muassa, Uusi-Seelanti, Skotlanti ja Australia. Kerron lisää seikkailuista myöhemmin. Tällä hetkellä majailen Keski-Suomessa, Rautalammilla, poikaystäväni Adamin kanssa. Kesän 2016 olin kesätöissä Sahalan kartanolla leiri- ja vaellusohjaajana. Islanninhevostalli on kyseessä. Lisää kesämenoista tulossa lisää. Itse olen aloittanut ratsastuksen 11 vuotiaana Helsingin Ruskeasuolla. Siellä opin perus ratsastuksen alkeet ja löysin hevostelun kipinän. Muutaman vuoden jälkeen, yksinhuoltaja-äidilläni ei ollutkaan rahaa maksaa kalliita tunteja, joten jouduin lopettamaan ratsastuksen kokonaan. 16-vuotiaana oli tosin paljon muutkin asiat mielessä, kun hevoset, joten uusia intohimoja löytyi helposti. Ratsastus alkoi uudestaan 20 vuotiaana Uudessa-Seelannissa, jolloin huomasin vanhojen taitojen olevankin vielä tallella. Sen jälkeen sanoisinkin taitojeni kasvaneen hevosten kanssa huimasti. Viimeisen neljän vuoden aikana on tullut kierrettyä maailmaa ja samalla useita eri talleja, niin pieniä kuin isojakin. Sanontahan meneekin, että tapoja kasvattaa ja hoitaa hevosia on maailmassa juuri niin monta kuin on hevosenomistajiakin. Kyseisen sanonnan voinkin allekirjoittaa ihan henkilökohtaisesti, sillä eripuolella maailmaa on tullut nähtyä jos jonkinlaista hevosihmistä. Minulle ratsastus ei ikinä ole ollut itsestäänselvyys. Miten voisin ikinä kehittyä hevosten kanssa, kun vanhemmillani ei ole varaa edes yhteen viikkotuntiin ratsastuskoulussa? Nuorempana luulinkin koko hevos touhun olevan vain muutaman vuoden välihyppy. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kovan työn tuloksena olen onnistunut löytämään itselleni upeita paikkoja ratsastaa ja oppia hevosmies taidoista- ihan ilmaiseksi. Haluankin blogissani painottaa, että vaikka hevosiin liitetään yleensä suuret tulot ja hulppeat hevoset, tätä harrastusta voi todellakin harrastaa pienelläkin budjetilla- minä olen siitä elävä todiste. Tällä hetkellä hevosunelmieni esteenä onkin vain taivas. |
Täällä bloggaa 24- vuotias elämän yrittäjä.
|